Tangot tapetilla

Ajankohtaista

Tangomarkkinoiden Livekarsinnan laulajat valittu



Tangomarkkinoiden Laulukilpailun Livekarsinta järjestetään Lempäälän Ideaparkissa lauantaina 18.5.2024. Kilpailu jatkuu Hyvinkäällä lauantaina 25. toukokuuta järjestettävässä Semifinaalissa. Uudet Tangokuninkaalliset kruunataan Seinäjoella lauantaina 13. heinäkuuta.

 

Suomi saa jälleen uudet Tangokuninkaalliset, kun Tangomarkkinoiden Laulukilpailun Finaali järjestetään lauantaina 13. heinäkuuta. Laulukilpailuun osallistui tänä vuonna noin 200 laulajaa, joiden joukosta yleisö ja ammattiraati sekä tuomaristo ovat valinneet yhteensä 20 miestä ja 20 naista Ideaparkin Livekarsintaan. Laulajia arvioitiin näiden toimittamien lauluvideoiden perusteella. Karsintavideoita katsottiin yhteensä noin 380 000  kertaa. Ääniä annettiin yhteensä yli 36 000 kappaletta. 


Mukana Livekarsinassa on niin ensikertalaisia kuin aiemmin kilpailuissa mukana olleita solisteja.  Myös maantieteellisesti koko Suomi on edustettuna, osallistujia on Torniosta Helsinkiin.  

 

Laulukilpailun Livekarsintaan jatkaa:

 

Naiset

 

Yleisön äänillä jatkoon


Ammattiraadin äänillä jatkoon


Miehet

 

Yleisön äänillä jatkoon


Ammattiraadin äänillä jatkoon

 


Lempäälän Ideaparkin Livekarsinta

Seinäjoen Tangomarkkioiden Laulukilpailun livekarsinta käydään Ideaparkin Keskusaukiolla lauantaina 18.5.2024 klo 10-16. Kukin neljästäkymmenestä kisaajasta esittää yhden kappaleen. Laulajista puolet valitaan jatkamaan matkaa kohti Tangomarkkinoiden Laulukilpailun Semifinaalia Hyvinkäällle. Laulukilpailun tuomaristosta Lempäälässä paikalla ovat tuomariston puheenjohtaja Marko Maunuksela, Nina Tapio, Saija Tuupanen ja Meiju Suvas. Tapahtuman juontaa vuoden 2013 Tangokuningatar Heidi Pakarinen. Yleisöllä on vapaa pääsy Livekarsintaan.

 

Laulukilpailun seuraavat vaiheet

Livekarsinnasta jatkoon valitut kaksikymmentä solistia nähdään seuraavan kerran Semifinaalissa, joka käydään lauantaina 25.5.2024 Hyvinkääsalissa. Semifinaalissa valta siirtyy tuomaristolle, joka valitsee Seinäjoella 13. heinäkuuta kisattavaan Finaaliin jatkavat kymmenen laulajaa. Tangomarkkinoiden Laulukilpailun Finaalin juontavat Jaakko Saariluoma ja Viivi Pumpanen, musiikista vastaa Samuli Jokisen 15-henkinen Finaaliorkesteri.

 

40-vuotisjuhlavuottaan viettävä Seinäjoen Tangomarkkinat

Suomen tunnetuimpiin kesätapahtumiin lukeutuva Seinäjoen Tangomarkkinat viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuosi näkyy muun muassa perjantaisessa Tango Areenan juhlakonsertissa, jossa esiintyy peräti 26 kuninkaallista menneiltä vuosilta. Mukana ovat mm. historian ensimmäinen Tangokuningas Kauko Simonen (1985), kestosuosikit Arja Koriseva (1989), Marita Taavitsainen (1995),  Jari Sillanpää (1995), Saija Tuupanen (2003) ja Kyösti Mäkimattila (2013) sekä viime vuonna kruunatut Charlotta Saari ja Pasi Flodström. Solisteja säestää Taisto Lunkan Tango-orkesteri & Seinäjoen kaupunginorkesteri. Juhlakonsertin lisäksi edellisvuosien Tangokuninkaallisia nähdään juhlavuoden kunniaksi Seinäjoen keskustan ilmaistapahtumissa.

 

Seinäjoen Tangomarkkinat televisiossa

Valtakunnallinen tv-kanava Eveo lähettää Seinäjoen Tangomarkkinoiden Laulukilpailun Finaalin sekä 40-vuotisjuhlakonsertin suorina lähetyksinä. Hyvinkään Semifinaali on katsottavissa suorana nettilähetyksenä eveo.fi-sivulta, lisäksi kanava esittää televisiossa koosteen Semifinaalista. Lisäksi Eveolla nähdään kesäkuussa uusi Kuninkaalliset -Tangomarkkinat 40-vuotta -sarja.  Marko Maunukselan juontamassa uutuussarjassa tavataan tunnetuimpia Tangokuninkaallisia kaikilta vuosikymmeniltä.


Takaisin uutisiin

Yhteistyössä

 
Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä