Jari Sillanpää

Ohjelma » Tangokatu » Katulava » Jari Sillanpää

perjantai 12.7.2024

Tangokuningas 1995

Vuoden 1995 Tangokuningas Jari Sillanpää on saavuttanut liki kaiken, mitä esiintyvä artisti saattaa toivoa.

 

Hänen esikoislevynsä Jari Sillanpää myi yli 270 000 kpl, pitäen edelleen Suomen myydyimmän äänitteen kärkipaikkaa. Hän on saavuttanut urallaan useita Emma-patsaita, ja hänet on palkittu sekä Tango Finlandia- että Iskelmä Finlandia -palkinnoilla.

 

Yksi Jarin hartaimmista toiveista toteutui vuonna 2004, kun hän sai edustaa Suomea Eurovision -laulukilpailussa. Kilpailuviisuna kuultiin Mika Toivasen ja Jarin yhteistyönä syntynyt vauhdikas kappale Takes 2 to tango.

 

Hän on voittanut vuonna 2011 Syksyn sävel -laulukilpailun sekä vuonna 2014 MTV3:n Tähdet tähdet -kilpailun. Jari osallistui suositun Vain elämää -ohjelman ensimmäiselle kaudelle vuonna 2012, sekä toisen kerran ohjelman All stars -kaudelle vuonna 2017.

 

Heikki Paavilainen käsikirjoitti ja ohjasi Jarista kertovan musikaalin Rakkaudella merkitty vuonna 2018.

 

Jari oli yksi Tangolaulukilpailun arvovaltaisista tuomareista vuonna 2019.

 

 

 

 

 

 

 

Yhteistyössä

   
Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä