markojajukka_areena19_

Marko ja Jukka -live Yle Areenassa

Posted on

Tangokuninkaat Marko ja Jukka, eli Marko Maunuksela ja Jukka Hallikainen tarjoilevat lauantaina 4.4.2020 puolitoistatuntisen livelähetyksen Yle Areenassa. Erikoiskeikka kuvataan Yle Jyväskylän toimitiloista.

Mistä idea lähti?
Idea lähti Yle Jyväskylän toimituksesta. Heilläkin on kova tahtotila tuoda monipuolista musiikkia ja myös kotimaista iskelmää kotona oleville kansalaisille, ja päättivät toteuttaa erikoiskeikkoja Yle Areenaan. Viime lauantaina ensimmäisessä suorassa lähetyksessä keikan esitti Miljoonasade.

Mistä on kyse?
Kyse on 1,5 tunnin erikoiskeikasta. Meiltä kysyttiin, että lähtisimmekö esittämään tanssi- ja iskelmämusiikkia tällaisessa erikoistilanteessa ja vastaus oli tietenkin saman tien että kyllä! Nykyisen koronatilanteen vuoksi tanssi- ja iskelmämusiikki on ollut valtakunnallisesti hyvin vähäisessä roolissa. Kaikki tanssipaikat, laivat, tanssilavat, konserttisalit ja ravintolat ovat tällä hetkellä suljettuina. Suomessa on huomattavan suuri määrä ihmisiä, jotka rakastavat kotimaista musiikkia. He haluavat kuunnella, katsella ja varmasti myös tanssia juuri suomalaista iskelmää ja tanssimusiikkia. Nyt siihen on kaikilla mahdollisuus, ihan kotona. Tyyli on vapaa!

Mitä on luvassa?
Luvassa on varmasti molemminpuolin unohtumaton yhteinen hetki. On omalla laillaan jopa outo tilanne olla keikalla ilman paikalla olevaa liveyleisöä, koska yleisö on molemmille artisteille hyvin tärkeässä roolissa vuorovaikutuksen vuoksi. Mutta uskomme, että varmasti aistimme yleisön myös sieltä ruudun takaa. Ja tähän livekeikkaanhan voit osallistua Yle artikkelin keskustelussa keikan päättymiseen asti. Viestejä studioon voi laittaa keikan aikana myös osoitteeseen jyvaskyla@yle.fi.

Millaista musiikkia kuulemme?
Kokosimme hyvin meidän näköisen ohjelmiston, jossa on jokaiselle jotain. Uutta, vanhaa, omaa ja lainattua. Tarjolla on iloa, riemua, monipuolisia rytmejä tangoa unohtamatta, ja totta kai myös tunnelmallista musiikkia.
Niin kuin hyvässä keikkaillassa aina.
Sen verran poikkeamme normeista, että perinteisistä tansseista poiketen, emme tällä keikalla esitä kappaleita pareittain. Tarjoilemme musiikkia enemmän konserttimuotoisesti, koska varmasti siellä kotona kaikki tanssihalukkaat pystyvät vaihtamaan lajia lennostakin yhden kappaleen jälkeen. Tämä muoto palvelee paremmin myös kaikkia niitä, jotka haluavat vain katsella ja kuunnella suoraa lähetystä.

Millaisia terveisiä suomalaisille?
Tilanne on haastava meille kaikille. Toivomme tämän keikan antavan pienen ilonhetken ja ajatustauon koronan aiheuttamasta ahdistuksesta ja huolesta. Haluamme myös olla ruudun kautta ystävänä ja kaverina kaikille niille yksinäisille joiden on nyt tilanteen vuoksi oltava kotona yksin tilanteesta johtuen. Samalla tietenkin toivomme, että nämä villasukkatanssit antavat tanssin harrastajille mahdollisuuden harrastaa tanssia kotona etäkeikan avulla. Matot rullalle lauantaina ja tanssit käyntiin klo 19.30.

-marko ja jukka-