Yhteystiedot Media Yrityksille
Jaa

Seinäjoki

Komia

Turun kaupunki

Turku 2011

YLE - TV2

YLE - Radio Suomi

Opetusministeriö

Uutiset
29.04.2010
Tangolaulukilpailun jatkokilpailijat 2. nettikarsintaan valittu!

Tangomarkkinat-laulukilpailun ensimmäinen nettiäänestys YLEn Satumaa-sivustolla päättyi maanantaina, jonka myötä yleisö äänesti jatkoon 50 kilpailijasuosikkiaan. Yleisöääniä nettiäänestys keräsi huimat 450 000 kappaletta. Tämän lisäksi Tangolaulukilpailun tuomaristo valitsi yleisöäänestyksen ulkopuolelle jääneistä kilpailijoista yhteensä 57 laulajaa jatkoon.

 

"Olemme tuomariston kesken katsoneet kaikki laulusuoritukset, ja tutustuneet myös yleisön valitsemiin kilpailijoihin nähdäksemme yleisen tason kokonaisuutena, joka on aikaisempiin vuosiin verrattuna keskimäärin korkeampi. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan jatkokarsinnan alkamista, jolloin laulajien persoona syventyy mm. nettiin julkaistavien haastattelujen myötä," Tangotuomariston puheenjohtaja Martti Haapamäki luonnehtii tuomaroinnin ensi tunnelmia.

 

"Tuomaristo ei jäänyt halkomaan hiuksia kilpailijoiden kesken, jotka pisteytysjärjestyksessä viidenkymmenen kohdalla olivat samalla viivalla. Siksi päätimme ottaa heidät kaikki mukaan jatkokarsintaan," Haapamäki kertoo seitsemän ylimääräisen kilpailijan mukaantulosta.

 

Toinen nettikarsinta yhteensä 107 kilpailijan kesken alkaa maanantaina 3.5. ja päättyy tiistaina 25.5. Karsinnasta jatkoon, Turussa 17.6. järjestettävään Semifinaalin karsintaan, pääsee yleisöäänien perusteella 25 laulajaa ja tuomariston valinnalla 25 laulajaa.

 

Toisen nettikarsinnan yleisöäänestys alkaa maanantaina 3.5. osoitteessa:
http://satumaa.yle.fi/tangomarkkinat

 

Tangolaulukilpailun 2. nettikarsinnan kilpailijat

(aakkosjärjestyksessä etunimen mukaan / paikkakunta)

  • Aki Mäki, Eura
  • Aki Eskelinen, Muhos
  • Amanda Finnholm, Pietarsaari
  • Anne Härkönen, Joensuu
  • Annukka, Helsinki
  • Ari Rantanen, Turku
  • Ari Karjalainen, Tikkakoski
  • Armi Autio, Ilmajoki
  • Elina Ylä-Pöntinen, Nurmo
  • Elina Salmi, Jyväskylä
  • Elina Helminen, Loimaa
  • Erno Kola, Kouvola
  • Esa Peuho, Kaarin
  • Hanna Ahponen, Joensuu
  • Hannu Honkasalo, Tervakoski
  • Hans-Veli Huhtala, Loimaa
  • Heikki Koskelo, Kajaani
  • Henry Mäntyniemi, Kauhajoki
  • Ilmari Teitti, Turku
  • Jaakko Alaharju, Vaasa
  • Jaana Lapakko, Imatra
  • Janiina Lehtonen, Raisio
  • Janne Näreranta, Vantaa
  • Janne Haapanen, Riihimäki
  • Jari Tuominen, Rauma
  • Jari Lahti-Mononen, Turku
  • Jenni Aro, Sahalahti
  • Jiri-Henrik Tammilehto, Kannus
  • Johanna Joutsenhovi, Helsinki
  • Jouni Laasonen, Ylämylly
  • Juha Hautaluoma, Seinäjoki
  • Jukka Keskinen, Seinäjoki
  • Kaarlo Kaaja, Laihia
  • Kai Gideon, Lohja
  • Kaisu Koponen, Joensuu
  • Kirsi Ukkonen, Kouvola
  • Kullervo Kauppi, Säkylä
  • Laura Bergman-Vatanen, Joensuu
  • Lauri Saukko, Lappeenranta
  • Leif Knief, Helsinki
  • Maj-Lis Erola, Rautiosaari
  • Mari Sihvonen, Savonlinna
  • Maria Tyyster, Lappeenranta
  • Marianne Kantola, Raisio
  • Marjaana Hernesniemi, Kannus
  • Marko Mäntyniemi, Peräseinäjoki
  • Marko Maunuksela, Ilmajoki
  • Markus Auravuo, Savonlinna
  • Markus Kinnunen, Revonlahti
  • Mauno Hakkila, Angelniemi
  • Mervi Ala, Lieksa
  • Mia Leivo, Tampere
  • Mika Varila, Kaustinen
  • Mika Grön, Kuopio
  • Mika Jefremoff, Tornio
  • Milla Rajakallio, Vaasa
  • Minna Aronen, Ruovesi
  • Mirja Jalonen, Nenonpelto
  • Niina Moijanen, Lepsämä
  • Nina Viitanen, Ähtäri
  • Ossi Hasu, Kouvola
  • Panu Sormunen, Ikaalinen
  • Pekka Rinne, Eura
  • Pekka Harinen, Kuopio
  • Piritta Saviniemi, Jääli
  • Raija Bernitz, Miehikkälä
  • Raija Syrjälä, Peräseinäjoki
  • Rikhard Hagert, Mikkeli
  • Rita Santanen, Vehmaa
  • Roni Hagert, Virolahti
  • Rosa Salmi-Narmala, Turku
  • Saija Koivisto, Kauhajoki
  • Salla Rautiainen, Lappeenranta
  • Sami Heinonen, Kokkola
  • Sami Keskitalo, Rovaniemi
  • Sanna Hirvonen, Pieksämäki
  • Sanna Arell, Uusikaupunki
  • Sanna-Marika Jääskeläinen, Helsinki
  • Sari Koivikko, Kempele
  • Satu Moilanen, Suomussalmi
  • Satu Laine, Riihimäki
  • Satu Salesvuo, Espoo
  • Sevinz Salmanova, Joensuu
  • Simo Korkia-Aho, Kokkola
  • Sonja Linden, Jyväskylä
  • Sulo Pajuniemi, Aavasaksa
  • Susanna Kunnari, Keminmaa
  • Suvi Karjula, Tampere
  • Taisto Koivisto, Norrköping (Ruotsi)
  • Tapani Kangas, Seinäjoki
  • Taru Nurmela, Eskilstuna (Ruotsi)
  • Teija Junikka, Laukaa
  • Tiina Hietala, Seinäjoki
  • Timo Tapaninen, Posio
  • Timo Lahtimo, Lahti
  • Tino Ahlgren, Turku
  • Tommi Nyyssönen, Jyväskylä
  • Toni Kulmala, Kiikoinen
  • Tuomas Pakkanen, Nurmes
  • Tuomas Kaikkonen, Oulu
  • Tuula Peltonen, Jämsä
  • Tuulia Silfver, Jyväskylä
  • Ulla Lehtovaara, Turku
  • Ulla Tuomisto, Tampere
  • Ville Pyykönen, Ilmajoki
  • Virpi Ek, Karttula
  • Virpi Uusinarkaus, Ranua

 

 


 

  • Tangolaulukilpailun 2. nettikarsinta 3. - 25.5.2010
  • Semifinaalitapahtuma Turussa 17. - 19.6.2010
  • Seinäjoen Tangomarkkinat 7. - 11.7.2010

Takaisin uutisiin

 

meira

Sita
atria
s-etukortti  auraviihde
 

ilkka_rajattu

koff  abc  Viking Line Areena2

mediamusiikki

Peugeot

holidayclubcaribia_rajattu

katajaeventservice_logo

Levitunturi


VihreätNiitytLogo-AikaPaikka
Join Me Tube Iprod
BSTR Luova Konttori Oy