19.03.2010
Tangomarkkinoiden ja Selmu ry:n tanssintäyteinen klubi-ilta aprillipäivänä 1.4. - esiintyjinä Maria Lund ja Jani & Jetsetters!
Tangomarkkinat Oy ja Selmu ry. päättivät yhdessä tuumin piristää tanssinystävien kevättä ja järjestää kahdella eri artistilla varustetun klubi-illan kiirastorstaina Rytmikorjaamolla. Aprillipäivänä lavalla nähdään viihdyttämässä Jani & Jetsetters ja Maria Lund & Aristocrats.
Selmu ry:n promoottori Juha Koiviston mukaan idea yhteistyössä järjestettävästä konsertista on virinnyt jo pitkään, mutta nyt aika sen järjestämiselle näytti otolliselta. Koiviston mukaan Jani & Jetsetters ja Maria Lund puhuttelevat molempien isojen tapahtumajärjestäjien kohderyhmiä omilla persoonallisilla tyyleillään.
Tangomarkkinoiden toimitusjohtajan, Pekka Leinosen mukaan Tangomarkkinoiden ympärivuotinen konserttitoiminta on ajateltu pitkän hiljaiselon jälkeen herättää jälleen henkiin.
"Vastaavanlaisille tangomusiikin ja sitä lähellä olevan musiikkityylin konserteille on ilmennyt ihan selkeää tarvetta," Leinonen kertoo.
Viime syksynä uusimman albuminsa, Matkalaiset, julkaissut Jani & Jetsetters, yhdistää musiikissaan tanssi-iskelmää, surfkitarointia ja rautalankamusiikkia. Tanssipaikkoja ja klubejakin ahkerasti kiertävälle bändille musiikkia ovat tehneet mm. Matti Mikkola (ex-Tehosekoitin), Pauli Hanhiniemi, Marko Haavisto, Tuure Kilpeläinen ja Anssi Kela.
Suomen Euroviisukarsinnoissakin mukana ollut Maria Lund esiintyy Aristocrats-yhtyeensä kanssa ja lavalla tullaan näkemään glamouria, tyylikkyyttä, nostalgiaa ja retrohenkeä. Myös viime syksynä uusimman albuminsa Tahdon julkaissut artisti tulkitsee suomirockin klassikoita, viemällä kappaleet suoraan 60-luvulle ja antaen niille näin aivan uuden ja mielenkiintoisen elämän.
Jani & Jetsetters, Maria Lund & Aristocrats
torstaina 1.4.2010 Rytmikorjaamo, Seinäjoki
Ovet aukeavat klo 21.00, ohjelma-aika klo 22.00 eteenpäin.
Liput 15 € (Tangoklubin ja Selmun jäsenille 13 €) K-18
Lipunmyynti
Tangotoimisto Torikatu 15, 60100 Seinäjoki p. (06) 420 1111 Avoinna arkisin klo 9.00 - 16.00. |
Piletti p. 0600 13377 (1,50€/min+pvm)
Arkisin klo 09-20, la-su klo 12-16 Lippukauppa 24 h: www.piletti.fi
|
| Rytmikorjaamon lipunmyyntipisteet: www.rytmikorjaamo.fi/ohjelma_ja_liput |
|