Yhteystiedot Media Yrityksille
Jaa

 Facebook

Seinäjoki

Komia

Turun kaupunki

Turku 2011

YLE - TV2

YLE - Radio Suomi

Opetusministeriö

Uutiset 2009
10.07.2009
Tango soi Tangokuninkaiden hovin voimin Seinäjoella perjantaina

Tangomarkkinoiden 25-v. Juhlakonsertissa läpileikkaus Tangolaulukilpailun historiaa

Eilen torstaina Tangolaulukilpailun Finaalin karsinnasta lauantaina käytävään finaaliin osallistuvat tangolupaukset valittiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa yleisöäänestyksen perusteella. Lauantaina jaettavasta Tangon kirkkaimmasta kruunusta pääsivät kisaamaan Virpi Piippo, Amadeus Lundberg, Eerika Grönlund, Markus Kokkonen, Kaija Lustila ja Marko Maunuksela.

Finaalin karsinnan yhteydessä jaettiin myös Tango Finlandia -palkinto, joka myönnetään vuosittain tangokulttuurin edistämisen eteen tehdystä työstä. Tänä vuonna palkinnon sai tanssiorkesteri Finlanders.

Tänään päivä avattiin jälleen YLE TV1:n Aamu-Tv:n parissa. Aamuvirkut tangofanit seurasivat mielenkiintoisia vierashaastatteluja ja suoran lähetyksen tekoa suoraan Tangokadulta.

Tietopuolen nälkää ei tänään tarvitse potea, siitä pitää huolen Kansainvälisen Tangoseminaarin Kulttuurifoorumi, jossa kuullaan Suomen eturivin tanssiasiantuntijoiden mietteitä sekä tangokansan omakohtaisia kokemuksia ja tarinoita tangon tiimoilta. Esiintyjiä Tanssifoorumi on saanut jopa tangon alkujuurilta, Argentiinasta asti.

Tangolaulukilpailun finalistitkaan eivät ehdi laakereillaan lepäillä, vaan tiedossa on komea konsertti, kun lauantaista koitostaan jännittävät esiintyvät Tangokadun yleisölle. Illan hämärtyessä Tangokadulla soi kokemuksen mukanaan tuoma takuuvarma hurmio. Seinäjoen illassa laitetaan sydänpuoli puuta vasten kun lavalle kiipeää lähes puolen vuosisadan ajan kestäneen musiikkiuran tehnyt Kari Tapio.

Miehekästä linjaa jatkaa muusikko Petri Laaksosen johtama Mieskuoro Könsikkäät. Paviljongissa tangokansaa tanssittaa Eija Kantola. Lisää positiivista tyttöenergiaa illan hämyyn tuo iloa ja aurinkoa pursuileva, kaksikymmentä vuotta sitten Tangokuningattaren kruunun kutreilleen painanut Arja Koriseva. Särmää vähitellen pimenevään Tangokadun yöhön tuo Suomen pitkäaikaisempiin rockyhtyeisiin lukeutuva Yö.Tangokadun juontajina nähdään Piia Koriseva ja Janne Porkka.

Kisa-Areenalla on tarjolla upea Tangomarkkinoiden 25-vuotisjuhlakonsertti, kun lavalle astuu lähes kaikki neljännesvuosisadan aikana kruunatut Tangokuninkaalliset. Kruunupäitä tahdittaa Fantasia-orkesteri juhlakokoonpanossaan ja illan isäntänä juontajan ominaisuudessa toimii Heikki Kahila. YLE TV2 ja Yle Radio Suomi taltioivat Tangomarkkinoiden mahtavan juhlakonsertin, joten juhlahumuun päästään palaamaan myös myöhemmin omilla kotisohvilla.

Tangon cross over -tapahtumakeskus TangostYLE tarjoilee vaihtoehtoista ohjelmistoa tangon elkein, mm. Darya Pakarisen (SWE), Astor Tres -orkesterin sekä Tango Updaten myötä.

Tanssi-Areenan puolella yleisöllä on mahdollisuus tanssia Juhlakonsertin tahdissa aina kymmeneen asti, eivätkä karkelot vielä siihen lopu. Lopun iltaa tanssittavat Antti Raiski, Charles Plogman, Tanssiorkesteri Sesam ja Tanssiorkesteri Tommys.


Takaisin uutisiin

 

s-etukortti

Vitaepro
Sita
Levitunturi

koff

meira

atria ilkka_rajattu
 Sonymusic auraviihde
peugeot mediamusiikki abc

holidayclubcaribia_rajattu

Kataja Event

 

 

 

 


Ruotsin-kilpailut

Areena2

 Uniart  
Markkinointi- ja viestintätoimisto BSTR Luova Konttori Oy