Yhteystiedot Media Yrityksille
Jaa

 Facebook

Seinäjoki

Komia

Turun kaupunki

Turku 2011

YLE - TV2

YLE - Radio Suomi

Opetusministeriö

Uutiset 2009
09.07.2009
Tangofinalistit valmiina Finaalin karsintaan


Finalisteista on selvästi aistittavissa esiintymisen ilo, ja lavalta kaikuvat rytmit houkuttelivat tangokadun yleisön hakemaan lämpöä jäseniinsä tanssin askelista. Kaikki kymmenen finalistia tuntuvat tulevan keskenään toimeen mainiosti, ja pukutiloissa hersyykin vähän väliä sydämellinen nauru, kun finalistit naljailevat toisilleen ystävällismielisesti. Keskenään vitsailevat artistilupaukset eivät vaikuta kilpakumppaneilta tai toistensa vastustajilta, vaan ystäviltä joilla on yhteinen päämäärä, saada aikaan hyvä show.

Eerika Grönlund Jyväskylästä nimeää tangokuningatarsuosikikseen Arja Korisevan. Korisevan tavoin Eerika haluaa hurmata yleisönsä olemalla oma luonnollisen iloinen itsensä. Tanssipaikat ovat tulleet tutuksi, onhan hän tehnyt ahkerasti keikkoja rautalanka-iskelmä bändinsä kanssa pari vuoden ajan.
"Olen yrittänyt valmistautua siihen, että jos voitto osuisi omalle kohdalle, olisin mahdollisimman valmis henkisellä, fyysisellä ja käytännön tasolla ottamaan pestin vastaan."

Markus Kokkonen Joensuusta on seurannut Tangomarkkinoita pikkupojasta saakka, ja on nyt omien sanojensa mukaan mukana kisassa entistä valmiimpana. Repertuaaria tällä ammattimuusikon urasta haaveilevalla nuorella miehellä löytyy aina iskelmästä rokkiin ja jazzista klassiseen.
"Haluan lähettää kaikille Tangoja seuraaville oikein lämpimät kesäterveiset. Tehdään tästä yhdessä hieno tapahtuma jota on mukava muistella vuosienkin jälkeen" Markus sanoo.

Mervi Koponen on monitaitoinen nainen, hän on ammatiltaan automaatioasentaja, psykiatrinen sairaanhoitaja ja nyt käynnissä ovat musiikkiterapeutin opinnot. Hän listaa kilpailuvalteikseen tulkinnan, läsnäolon sekä nöyrän sinnikkyyden.
"Olen lavalla aina yleisöä varten, olipa paikalla sitten yksi tai tuhatpäinen kuulijajoukko" Mervin päällä illan lähetyksessä nähdään värikästä ja kappaleisiin sopivaa vaatetta.

Amadeus Lundberg Helsingistä on ottanut laulutunteja vasta kahden kuukauden ajan. Hän näkee itsessään ja idolissaan Olavi Virrassa jotain samaa.
"Laulun lahja on tullut meille molemmille luonnostaan" lataa Amadeus. Keskiviikkona illalla Amadeusta vaivasi pieni flunssa, mutta toivottavasti ääni kulkee finaalin karsinnassa ongelmitta.

Kaija Lustilalla ei ole varsinaista musiikkikoulutusta, mutta kenttäkoulutusta löytyy yllin kyllin. Myös Tangomarkkinoilta Kaijalta löytyy kokemusta; hän osallistui laulukilpailuun ensimmäistä kertaa jo vuonna 1987 ja on nyt 22 vuoden jälkeen jälleen mukana tangokahinoissa. Tanssia harrastava Kaija on osallistunut myös lavatanssikilpailuun tangoilla, joten Seinäjoen festaritunnelma on tullut hänelle tutuksi. Finaalin karsinnassa Kaijan päällä nähdään hänen persoonaansa hyvin sopivaa nuorekasta, modernia ja värikästä vaatetta.

Marko Maunuksela on jakanut tangoyleisölle jo kolmetuhatta sinkkulevyä. Omien sanojensa mukaan hän on rehti ja rento Pohjanmaan poika, ja luottaa täysillä omiensa tukeen. Maunuksela kertoo itsestään löytyvän laulajana kaksi puolta, herkkä balladien tulkitsija ja villi viihdyttäjä. Myös Marko on joutunut säästelemään ääntään kurkkukivun yllätettyä hänet juuri finaalin karsinnan kynnyksellä.

Tuomas Myllylä ei liiemmin jännitä illan koitosta. Kannatusjoukot saapuvat Vantaalta paikalle oransseissa Myllylä-paidoissa, ja Tuomas kiitteleekin porukkaa tuesta ja Tuomaksen menestyksen eteen tehdystä työstä.
"Vaadin itseltäni ja laulultani aina paljon ja pyrin täydelliseen suoritukseen esiintymistaidosta riippumatta." Tuomas toteaa.

Nino Nymanin tunnelmat keskiviikkona olivat lähinnä odottavat.
"En meinaa pysyä nahoissani ollenkaan, niin paljon kilpailua odotan" huokaa hän. Valkealasta kotoisin oleva nuori mies omistautuu työlleen suurella sydämellä, ja haluaa kehittää itseään laulajana jatkuvasti. Nino pääsi kokeilemaan myös tuomarin pestiä Iskelmälaulukilpailussa, ja uusi näkökulma kilpailemiseen antoikin hänelle eväitä myös omaa esiintymistään varten.

Anni Parkkila Keravalta haluaa tehdä laulamisesta leipätyönsä. Hän onkin valmistautunut kilpailuun huolellisesti, ja pyrkinyt kehittämään itseään laulajana. Klassista laulua aikaisemmin opiskellut Anni vaihtoi laulunopettajaansa jonkin aikaa sitten, ja on nyttemmin keskittynyt pop/jazz-musiikin opintoihin.
"Vapaavalintaisen kappaleen kohdalla tiedän ottaneeni riskin, mutta haasteita täytyy aina olla"

Virpi Piippo Pyhännältä kokee olevansa ns. vanhan tangopolven tulkki. Suosikkiartisteikseen Virpi listaa Laila Kinnusen ja Seija Simolan, joiden äänenkäyttöä ja laulun sanoman uskottavaksi tuomista hän ihailee suuresti. Virpin kannatusjoukoiksi Seinäjoelle on matkalla noin viisikymmentä tuttavaa.
"Antaa tangon soida, ja pidetään iloinen mieli, satoi tai paistoi" lähettää Virpi terveisiä tangoyleisölle.


Takaisin uutisiin

 

s-etukortti

Vitaepro
Sita
Levitunturi

koff

meira

atria ilkka_rajattu
 Sonymusic auraviihde
peugeot mediamusiikki abc

holidayclubcaribia_rajattu

Kataja Event

 

 

 

 


Ruotsin-kilpailut

Areena2

 Uniart  
Markkinointi- ja viestintätoimisto BSTR Luova Konttori Oy