Yhteystiedot Media Yrityksille
Jaa

 Facebook

 

Seinäjoki

Komia

 

Turku

 

YLE tv1

YLE Radio Suomi

 

Opetusministeriö

 

Argentiinan banneri

 

Seamk

Uutiset
16.12.2011
Heikki Koskelon esikoisalbumi julkaistaan Ystävänpäivä-viikolla 2012

 

Heikki Koskelo, Tangomarkkinoiden 2011 -laulukilpailun kakkonen ja yleisön suosikki on ollut syksyllä levytysstudiossa ja valmistumassa on ensimmäinen oma pitkäsoitto. Albumin nimenä on tunteikkaasti Aamuun on aikaa. Esikoisalbumi on kaupoissa Ystävänpäivä-viikolla ke 15.2.2012.

 

Syksyllä 2011 Heikki julkaisi hieman yllättävän radiosinglen. Valtaiskelmämusiikista poikkeavassa Sä oot siinä -kappaleessa Heikki halusi tuoda esiin osaamisensa tunteiden vahvana tulkkina. Kappaleen sanoituspuolella debytoi juontajana ja radiotoimittajanakin tunnettu Piia Koriseva ja sävellyksen ja sovituksen kappaleeseen teki Pertti Jalonen. Pertin osaamista kuullaan tulevalla albumilla myös enemmän. Sanoituspuolella näkyy vahvasti mm. suuren kynäilijän Ilkka Vainon kädenjälki.

 

- Vielä ensi viikolla mennään studioon laulamaan viimeisiä lauluja. Albumilla tulee olemaan paljon uutta musiikkia, mutta myös muutamia covereita. Mun omaksi suosikiksi on noussut juuri tuo sinkkukappale Sä oot siinä. Tuosta kappaleesta ei saa kuitenkaan vetää johtopäätöstä, että tulossa olisi jotenkin pelkkää rauhallista musiikkia sisältävä levy, sillä luvassa on myös vauhdikasta iskelmää. Tammikuussa kuulette siitä esimerkin sinkun muodossa, valottaa Heikki tulevasta.

 

 

 

Heikki Koskelo,

Aamuun on aikaa, CD

(julk. 15.2.2012)


Tuotanto: Suomen Mediamusiikki /

Sony Music Finland
Jakelu : AXR Music

 

• Katso Heikin keikkakalenteri:

   www.heikkikoskelo.fi


• Kuuntele ennakkoon lohkaistu

   single Sä oot siinä Youtubessa

 

• Heikki Facebookissa
Heikki Koskelo CD

Takaisin uutisiin

 

s-etukortti

Levitunturi Sita auraviihde Kulta Katriina uusi

LähiTapiola

atria ilkka_rajattu  Sonymusic Kataja Event
peugeot mediamusiikki abc

Areena2

Hartwall

 

 Studio street

 

 

 

Realcom

   
Mainostoimisto BSTR Luova Konttori Seinäjoki ja Vaasa