10.07.2010
Kuninkaana kymmenen vuotta – Antti Raiski
Antti Raiski kruunattiin Tangokuninkaaksi Seinäjoen tangomarkkinoilla vuonna 2000. Kruunajaisillastaan hänelle ei ole jäänyt mieleen mitään erityistä muistoa, vaan päällimmäisenä mielessä on iloinen hämmentyneisyys. "Siinä hetkessä oli jotenkin niin pihalla, suuri unelma oli juuri täyttynyt. Oli aika tyhjä olo. Pää selvisi kyllä siinä viikon mittaan, kun töitä painettiin vuorotta" muistelee hyväntuulinen Antti Tangomarkkinoilla kymmenen vuotta voitokkaan illan jälkeen.
Antti Raiski kiertää tiiviisti Suomea. Karismaattisena esiintyjänä mainetta niittävä Raiski on saanut kehuja monipuolisesta ohjelmistostaan, joka muuntuu yleisön mukana perinteisestä tanssimusiikista popimpaan iskelmään. "Olen pyrkinyt rakentamaan ohjelmiston mahdollisimman monipuoliseksi, esiintymistilaisuudesta riippuen. Tangoja en kuitenkaan ole hylännyt, vaan ne tulevat säilymään ohjelmistossani luultavasti aina." kertoo musiikin monitaituri. Musiikki on täyttänyt Antin elämän jo viisivuotiaasta asti. Antti tunnustautuukin laaja-alaiseksi musiikin kuluttajaksi ja tekijäksi, iskelmä- ja tanssimusiikin ystäväksi sekä Olavi Virta -faniksi. Antti Raiski aloitti musiikkiopintonsa viulun parissa jo peruskouluiässä. Musiikkiopistossa soittimeksi vaihtui trumpetti. Kiinnostus ja kutsumus artistin ammattiin on siis vahva.
"Tangokuninkuus on antanut minulle ammatin. En kyllä keksi siitä mitään negatiivista seikkaa, kyllä tämä vaan on mun juttu. Tykkään vieläkin laulaa tangoja, ja haaveena olisikin vielä jonain päivänä tehdä kokonainen tangolevy. Tangon laulaminen on tavalliseen iskelmään verrattuna haasteellista. Vähän niin kuin vertaisi dekkaria kaunokirjallisuuteen" summaa Antti suhdettaan tangoon ja tangokuninkuuteen.
Tangomarkkinoiden Sanoituskilpailun kaikkien aikojen ensimmäinen voittokappale, Mika Toivasen säveltämään tangoon Jukka Ahosen voitokkaasti sanoittama Tango graffiti - Forever yours sai esittäjäkseen Antti Raiskin. Sanoittaja itse on tyytyväinen artistivalintaan, mutta niin on artistikin esitettäväkseen saamaansa kappaleeseen. "Se on varmaankin erikoisin tango jonka olen koskaan laulanut. Hyvällä tavalla siis. Kappale itsessään on haastava, mutta siinä on jotain joka vain jää mieleen" kuvaa Antti.
Uusille Tangokuninkaallisiksi pyrkiville finalisteille Antilla on antaa rautainen vinkki. "Menestyksen eteen täytyy tehdä lujasti töitä. Pelkkä kisan voitto ei vielä takaa paikkaa auringossa. Jalat täytyy pitää maassa, mutta tietysti tuurillakin on merkitystä pitkän ja menestyksekkään uran rakentumisessa" virnistää Antti vielä ennen oman esiintymisvuoronsa alkua.
|