Tangon Sävellys- ja sanoituskilpailun voittaja valittu

Posted on

Sataviisikymmentäyhdeksän tangoa. Siinä on tämänvuotinen Tangon Sävellys- ja sanoituskilpailuun lähetettyjen kappaleiden määrä. Tästä valtavasta joukosta valikoitui voittajakappaleeksi Minna Miettisen Sain rakastaa. Kirkkonummen Veikkolassa asuva Miettinen vastasi sekä sanoitus- että sävellystyöstä.

Freelancer-muusikkona toimivalla sävelten mestarilla riittää puuhaa, sillä hän työskentelee muun muassa pianonsoitonopettajana, kuoronjohtajana ja keikkamuusikkona. Lisäksi arkeen kuulu viisilapsisen suurperheen pyörittäminen. Säveltämään Miettinen uskaltautui vasta pari vuotta sitten, ja toivoo, että innostus jatkuisi.

”Osallistuin Tangon Sävellys- ja sanoituskilpailuun myös vuosi sitten ja silloin pääsin kahdentoista parhaan joukkoon. Hyvä sijoitus toimi kimmokkeena osallistua uudelleen ja tällä kertaa tulikin sitten voitto ja vielä juhlavuodelle.” Miettinen iloitsee.

Monipuolisella muusikolla on klassinen koulutustausta, josta on ollut hyötyä säveltämisessä. Kiinnostus musiikin eri tyyleihin on laaja ja Miettiseltä irtoaa niin pop, iskelmä, viihdemusiikki kuin tangokin. Uuden kilpailukappaleen Miettinen kertoo muotoutuneen loppujen lopuksi aika helposti.

”Syksyllä syntyi ensimmäiset ajatukset dramaattisesta tangosta. Idea jäi useaksi kuukaudeksi muhimaan ja meinasin jo kuopata koko homman. Otin kappaleen kuitenkin uudelleen käsittelyyn, kun kilpailun aikaraja lähestyi ja yht’äkkiä asiat loksahtivat paikalleen. Halusin tavoitella suomalaista fiilistä, mutta ottaa mukaan argentiinalaisen tangon valoisuutta. Minusta lopputulos onnistui hyvin ja kappaleesta tuli jo tekovaiheessa erittäin rakas.”

Seinäjoen Tangomarkkinat Oy sekä Tango- ja Viihdemusiikin Edistämisyhdistys ry ovat järjestäneet perinteisen Tangon Sävellys- ja sanoituskilpailun jo ensimmäisestä Tangomarkkinat -vuodesta lähtien. Kilpailu on tuottanut vuosien saatossa valtaisan määrän uutta tangomusiikkia kotimaisten artistien esitettäväksi.

”Olen seurannut Tangomarkkinoita koko elämäni ja ollut kiinnostunut uusista laulajista. Suomalaisen tangon kannalta tämä on erittäin tärkeä tapahtuma, jotta tanssimusiikkikulttuuri pysyy voimissaan ja myös kehittyy. Tangomarkkinat on aika uniikki – vastaavaa saa muualta maailmasta hakea.” kiittelee Miettinen.

Sain rakastaa sai ensiesityksensä perjantaina Tangokadun Katulavalla juhlavuottaan viettävän Kuninkaallisparin Tiina Räsäsen ja Petri Hervannon tulkitsemana. Räsäsen kruunaamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta kun taas Hervanto sai tittelinsä tasan 20 vuotta sitten.

Tilaisuuden seremoniamestarina toimi kilpailun tuomaristossakin vaikuttanut Tangokuningatar 2015 Susanna Heikki. Kolmentuhannen euron arvoisen palkinnon Miettiselle luovutti Gramofoni Oy:n puolesta Juhani Raunio ja Sony Music Finlandin edustajana Arto Nuotio.

Tuomariston puheenjohtajana toimi Seinäjoen Tangomarkkinoiden taiteellinen johtaja Martti Haapamäki ja sen muina jäseninä säveltäjä-muusikko-levytuottaja Esa Nieminen, Gramofoni Oy:n toimitusjohtaja Toni Nuotio, Järviradion toimittaja Paula Alarinta sekä Susanna Heikki.

Teksti ja haastattelu: Janne Merisaari

Seinäjoen Tangomarkkinat – 35-v. juhlavuosi 10.–14.7.2019