kirsti

Tangomarkkinoiden henkilökunta on yhtä suurta perhettä

Posted on

Tangomarkkinat tunnetaan pitkälti laajasta artistikattauksestaan sekä tietenkin Tangokuninkaallisista. Organisaation taustalla pyörii kuitenkin myös valtaisa määrä henkilökuntaa, joka mahdollistaa yleisön ja artistien hyvinvoinnin sekä mukavan osallistumisen tähän joka kesäiseen huippuhetkeen.

Tangoperheeksikin itseään kutsuva henkilökunta tuntee toisensa mitä mielikuvituksellisimmilla nimillä. Saimme jututettavaksemme kaksi pitkäpinnaista puurtajaa, jotka omalta osaltaan helpottavat kanssatyöntekijöiden ja yleisön päivää.

Toinen heitä on ”Pommiryhmän puheenjohtaja” Kirsti Koivunen, 63, Turusta. Nimensä Koivunen on saanut siitä, että päivien venyessä henkilökunnassa ja artisteissa saattaa ilmetä pientä ärtymystä, joka puretaan Koivusen asettelemien patojen ääressä. Täysinäisellä vatsalla varustettu poppoo ei ole enää räjähdysherkkää pommiryhmän hoidettua tehtävänsä.

_mg_3279

Henkilökuntaruokailun ”henkisenä emäntänä” toimiva Koivunen ruokkii vastaavien kokkien kanssa päivittäin jopa kuusisataa nälkäistä suuta.

Olen nyt markkinoilla töissä kymmenettä kesää. Tänne vetää vuodesta toiseen tunnelma ja hyvän porukan keskinäinen fiilis.”

Koivusen työpäivä venyy usein jopa neljätoistatuntiseksi.

Nuoret työntekijät ovat ihania, mutta en uskalla jättää heitä yksikseen valvomatta. Joskus täytyy vähän pitää kuria, mutta apua heistä on suunnattomasti ja saan itse säästää väsyneitä jalkojani.”

Koivunen on salamyhkäinen kysyttäessä mehukkaimmista tangomuistoista.

Älkää vaan kirjottako sinne kaikkea, mitä olen viikon aikana höpissyt”, Koivunen nauraa.

Alkuvuosina sattui ja tapahtui, mutta en nyt niitä kaikkia muistoja ala tässä avaamaan. Kymmenen vuotta sitten jaksoin työpäivän jälkeen kulkea enemmänkin tapahtumissa, mutta vanhempana illan huippuhetki voi olla myös kahvikupponen yksikseen majoituksessa. Tästä vuodesta on pakko sanoa, että eilinen Tango Finlandia -konsertti oli aivan loistava.”, Koivunen jatkaa toivottaessaan samalla tervetulleeksi Tangomarkkinoille.

Nuoruuden voimalla jaksava kaikkien auttaja

Ensi viikolla 18 vuotta täyttävä Topias ”Deo” Maunuksela on Tangomarkkinoilla töissä nyt ensimmäistä kesää. Työ löytyi vuoden 2010 Tangokuningas Marko Maunukselan kautta, joka on Topiaksen isä. Mutta mistä ihmeestä ilmajokilainen Deo on saanut erikoisen lempinimensä?

Isäni on kaljuutensa vuoksi saanut lempinimekseen Roll-On deodoranttimallin mukaisesti. Isoveljeni Miko on ollut jo aikaisemmin töissä täällä, ja hänet tunnetaan nimellä Stick. Minulle jäi jäljelle Deo”, Maunuksela nauraa.

_mg_3325

Työtehtäviä Deolla on laidasta laitaan ja päivät kuluvat nuorukaisen mukaan nopeasti.

Olen areenalla juoksupoikana ja toimistolla sekalaisissa töissä. Olen tällainen kaikkien auttaja. Työtehtävät vaihtelevat, mikä on mukavaa päivien kulkiessa hujauksessa.”

Töitä jaksaa painaa, kun henkilökuntaruokailusta saa välillä murua rinnan alle. Lempiruoakseen Koivusen tarjoiluista Deo mainitsee sunnuntaisen makaronilaatikon.

Tämä on kaikkiaan mukava festari. Meininki on hyvä, kun on hyvä porukka tekemässä.”, Maunuksela summaa tuntojaan kuluneesta viikosta.

(Haastattelut ja teksti: Sami Skantsi & Janne Merisaari)