Tangomarkkinat-laulukilpailu on Tangomarkkinoiden valovoimainen päätapahtuma. Tangoyleisö, tiedotusvälineet sekä TV-ruutujen ääressä istuvat yli miljoona katsojaa seuraavat kaikki suurella mielenkiinnolla, kenet kruunataan Tangokuninkaalliseksi Suomen artistitaivaalle.
Tangolaulukilpailun tarjoamat mahdollisuudet
Vuoden 2010 laulukilpailu tuo mukanaan jälleen mielenkiintoisia uudistuksia, jotka tuovat lisäjännitettä kilpailun kulkuun. Voittajalle on tarjolla menestystä tähtiin asti!
- Jo esikarsintoihin osallistujat pääsevät näyttämään kykynsä suurelle yleisölle, sillä kaikkien kilpailuun osallistuneiden suoritukset julkaistaan satumaa.yle.fi -sivustolla. Lisäksi kilpailijat voivat saada äänensä kuuluviin mm. YLEn maakuntaradioissa ja alueellisissa TV-lähetyksissä, sillä kyseiset mediat seuraavat kilpailua paikkakuntakohtaisesti.
- Tänä vuonna yleisö on mukana vahvemmin kuin koskaan. Yleisöäänet ovat mukana monissa eri kilpailun vaiheissa.
- Tangokuninkaalliselle on luvassa myös edustuspaikka Suomen Euroviisujen esikarsintaan.
- Finalistit saavat lisäksi monin tavoin TV-julkisuutta eri kilpailutapahtumien kautta. Myös muu media on perinteisesti seurannut vahvasti kilpailua.
- Tangokuninkaallinen saa keikkamyyntisopimuksen ja oman ammattitaitoisen orkesterin. Keikkatahti on perinteisesti ollut voiton jälkeisenä syksynä n. 15 - 20 keikkaa kuukaudessa.
- Kaikki finalistit pääsevät Tangomarkkinat-kokoelma-albumille. Tangokuninkaallinen saa myös levytysopimuksen, johon kuuluu single-julkaisujen lisäksi oma albumi.
- Tangokuninkaalliselle tarjotaan myös mahdollisuus sopimukseen omasta edustusautosta.
- Lava- ja ravintola- ja muiden keikkojen lisäksi Tangokuninkaallinen pääsee mukaan syksyn suurelle Sinitaivas-konserttikiertueelle.
- Tangokuninkaalliselle tarjotaan järjestäjän puolesta keikkamyynnin lisäksi myös luotettava tuki taloushallinnon ammattilaisilta, markkinointikoneisto ja henkilökohtainen yhteyshenkilö sekä promoottori/tiedottaja.
- Voittajan lisäksi myös muille kilpailijoille voidaan tarjota keikkamyynti- ja levytyssopimuksia - kaikki on kiinni valovoimaisuudestasi!
Tangomarkkinat antaa siis mahdollisuuden huipulle asti - vain taivas on rajana! Jos sinussa on sitä hehkua, jota Suomen iskelmätaivas odottaa! Tutustu vuoden 2010 Tangolaulukilpailun sääntöihin ja osallistumisohjeisiin näillä sivustoilla! |