Tangokuninkaalliset yhdistävät voimansa

Posted on

– Tangokuninkaalliset ry kokoaa kruunupäät yhteen

Seinäjoen Tangomarkkinoilla julkistettiin perjantaina 12.7.2019 vasta perustettu yhdistys Tangokuninkaalliset ry. Yhdistyksen jäseneksi on liittymässä tällä hetkellä ainakin 40 Tangokuninkaallista.

Tangokuninkaalliset ry:n tarkoituksena on monipuolisesti ylläpitää ja kehittää kotimaista tango- ja iskelmämusiikki- sekä lavatanssikulttuuria ja tukea yhteistyössä muiden tahojen kanssa eri opetuslaitosten musiikki- ja taidekasvatusta sekä palvelukotien ja hoitolaitosten kuntoutus- ja virkistystoimintaa. Yhdistys voi järjestää esimerkiksi konsertteja ja tapahtumia.

Idean yhdistyksestä toi esille vuoden 1991 Tangokuningas Jaska Mäkynen alkukesästä Kuortaneella järjestetyssä Tangokunikaallisten kokoontumistilaisuudessa. Kolmipäiväiselle ”korkean paikan leirille” osallistui noin 30 Tangokuninkaallista vuosien varrelta. Mäkysen ehdottaessa ajatusta kaikki innostuivat saman tien.

”Olemme kaikki samalla tasolla ja samanarvoisia. Meidät on kaikki valittu Tangokuninkaallisiksi Seinäjoella ja ajattelemme työnteosta samalla tavalla – meillä on iso intohimo esittää musiikkia ja tehdä ihmisille hyvä mieli musiikin avulla.” Mäkynen kertoo.

Valtava voimavara

Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Tangokuningatar 1989 Arja Koriseva, varapuheenjohtajana Tangokuningas 2008 Jukka Hallikainen ja sihteerinä Tangokuningas 1999 Petri Hervanto. Yhdistyksen hallituksessa ovat lisäksi Tangokuningatar 1991 Kaija Pohjola, Tangokuningatar 1999 Taina Kokkonen, Tangokuningatar 2007 Jenna Bågeberg sekä Jaska Mäkynen

Hervannon arvion mukaan Tangokuninkaallisista aktiivisia keikkailijoita on noin 40, jotka tekevät vuositasolla noin 4000 keikkaa tavoittaen yli 1 000 000 ihmisen yleisömäärän. Laajalla ja ammattitaitoisella tekijäjoukolla yhdistyksen vaikuttamis- ja yhteistyömahdollisuudet ovat suuret.

”Voimamme on siinä, että puhalletaan yhteen hiileen.” Hervanto tiivistää.

Turvaverkko uusille Tangokuninkaallisille

Tangokuninkaalliset ry:n jäseneksi voi liittyä jokainen Seinäjoen Tangomarkkinoilla kruunattu Tangokuninkaallinen. Yhdistys ottaa tuoreet kuninkaalliset avosylin siipiensä suojaan. Pitkään alalla olleet konkarit voivat jakaa tietoa uusille tulokkaille.

”Kentällä tapaa monenlaisia ihmisiä. Kaikkien ei tarvitse kompastua samoihin kiviin.” kommentoi Koriseva.

Yhdistys tarjoaa myös matalan kynnyksen kanavan pitää yhteyttä vaativan työn tiimellyksessä. Vertaistukea on tarjolla, sillä kaikki ovat samassa veneessä. Yhdessä tekeminen onkin yhdistyksen ydin.

”Kuortaneen-reissu oli silmiä avaava, minkälainen voima voikaan olla. Kun tehdään yhdessä asioita, se näkyy.” Hallikainen summaa.

Tangokuninkaalliset ry on perustettu kesällä 2019 ja se rekisteröidään Patentti- ja rekisterihallituksessa lähiaikoina.

Teksti: Sami Skantsi

Seinäjoen Tangomarkkinat – 35-v. juhlavuosi 10.–14.7.2019