_p__5629

Tangofinalistit saapuivat Seinäjoelle – Tangolaulukilpailun finalistien tunnelmia tiistaina 10.7.

Posted on

Tunnelma sähköistyi tänään tiistaina 10.7.2018 Suomen Tangopääkaupungissa, kun Seinäjoelle saapui kuusi Tangokuninkaan ja kuusi Tangokuningattaren kruunua tavoittelevaa finalistia. Seuraavien päivien aikana kilpailijat pääsevät esittelemään laulu- ja esiintymistaitojaan moneen otteeseen, mutta sitä ennen hyväntuulinen tusina tutustui toiseen tarkkuutta ja tyyliä vaativaan lajiin, golfiin. Finalistit testasivat taitojaan Ruuhikoskigolfin kentällä aurinkoisessa ja lämpimässä säässä.

Päivän aloitukseksi Tangolaulukilpailun finalistit pääsivät kokeilemaan golfautoja Ruuhikoskigolfin hallituksen puheenjohtaja Martti Lehtivuoren esitellessä kansainvälisesti arvostettua kenttää. Kierroksen jälkeen kilpailijoille opetettiin lyöntitekniikkaa svingistä puttaukseen sekä selviytymistaitoja, mikäli pallo lentää haastavaan hiekkabunkkeriin. Ahkeran harjoittelun lomassa yhteislauluna kajautettiin kaikille tuttu La Cumparsita eli tuttavallisemmin Hiljaa yössä.

Päivään kuului myös Tangofinalistien perehdyttäminen tangon tanssimiseen. Opettajina toimivat Tangomarkkinoiden Tanssileirin opettajat Arto Petjala ja Anne-Riina Hurskainen. Vinkkejä kisaviikkoon pitkin päivää antoivat Tangokuninkaat Kyösti Mäkimattila ja Aki Samuli.

Aurinkoiset ja odottavat tunnelmat

Tangolaulukilpailu huipentuu tuttuun tapaan Tangoviikolla, mutta karsinnat ja valmistautuminen ovat olleet käynnissä jo pitkään. ”Täällä on ihanaa, olen odottanut tätä jo vuoden ajan!” kertoo helsinkiläinen Raisa Laine.

Huittisissa asuva Petri Kiiski on niin ikään nauttinut ensimmäisestä päivästään Seinäjoella. ”Loistava fiilis, mukava päivä. Ilmat ovat myös hienot.” Kiiski kuvaa tuntemuksiaan auringon porottaessa taivaan täydeltä.

Suurin osa kilpailijoista on golfin suhteen vasta-alkajia, joten Tangoviikon ensimmäinen päivä tarjoaakin runsaasti uusia kokemuksia. Piikkiöläinen Pyry Hautamäki on kokeillut golfia kerran kymmenisen vuotta sitten, ja lähestyy lajia nyt eri näkökulmasta: ”Ennen vedin täysillä, mutta nyt yritän rauhallisemmin.” Hautamäki kertoo uudesta taktiikastaan.

Pyhäntäläisen Virpi Piipon Tangoviikko on lähtenyt myös hyvin käyntiin. ”Täällä on aurinkoista ja kivaa! Golfiin minulla on hiukan liikaa voimaa, mutta mukavaa tämäkin on!” Piippo kuvailee toiminnallista päivää.

Tango on yhteinen asia

Seinäjoen Tangomarkkinoiden teemana on tänä vuonna ”Meidän Tango”. Ytimekäs teema herättää finalisteissa vahvoja tunteita.

”Tango kuuluu kaikille – niin nuorille kuin vanhemmillekin. Kuka tahansa voi esittää tangoa.” kannustaa kilpailun kuopus, Pyhtäällä asuva Kia Heiskanen. Samoilla linjoilla on myös helsinkiläinen Saana Sassali: ”Jokaisella on mahdollisuus ottaa tango omakseen.”

”Se merkitsee eri ihmisille eri asioita, mutta se yhdistää. Tango on myös kanssakäymistä esiintyjien ja yleisön välillä.” muotoilee Seinäjoelle Kajaanista saapuva Hanna Hirvonen.

Tangoa pidetään usein suomalaisuuden symbolina, mutta kilpailijat näkevät sen myös laajemmin kansainvälisenä, ihmisiä yhdistävänä taiteenlajina.

”Tango on maailmanlaajuinen, ja sen muotoja on joka puolella, missä tahansa ollaan.” kuvailee ähtäriläinen Nina Åkerman. ”Tango on kaikkien yhteinen asia.” tiivistää turkulainen Tino Ahlgren.

Tango ja golf

Tango ja golf vaikuttavat äkkiseltään hyvin erilaisilta lajeilta, mutta finalistit löytävät nopeasti myös yhtäläisyyksiä.

”Molemmat ovat taitolajeja, joissa vaaditaan pitkäjänteisyyttä, rohkeutta ja varmuutta. Kumpikikn on lisäksi hauskaa puuhaa!” kuvailee nurmeslainen Mika Mäkkeli.

Kemiläinen Marko Haapaniemi löytää lajien yhtäläisyyden rytmistä: ”Molemmissa täytyy olla sopivan tasainen ja hyvä syke”.

Tangolaulukilpailun finaaliin pääseminen edellyttää vahvaa osaamista niin laulutaidon kuin esiintymisenkin osalta. Sujuva esitys saattaa näyttää ja kuulostaa helpolta, ja sama pätee myös golfiin.

”Parhaimmillaan molemmat vaikuttavat helpommalta kuin ovatkaan.” kertoo espoolainen Jarno Kokko.

Kummankin lajin nähdään myös edustavan alansa kirkkainta kärkeä.

”Tango on tulkinnan kuninkuuslaji ja golf puolestaan maailman vaikein kuninkuuspeli.” tiivistää Pyry Hautamäki.

Seinäjoen Tangomarkkinat 11.–15.7.2018

-Tangokuningas Finaali torstaina 12.7.
-Tangokuningatar Finaali lauantaina 14.7.

(Haastattelut ja teksti: Sami Skantsi)