Kansainvälinen tangotapahtuma Cumbre Mundial del Tango tulee Seinäjoelle heinäkuussa 2011. Seinäjoen isännyys ratkesi Barilochessa Argentiinassa pidettävän Cumbre tapahtuman yhteydessä. Cumbren neuvosto valitsi Seinäjoen isäntäkaupungiksi yksimielisesti äänestyksen jälkeen.
Cumbre Mundial del Tango on tangomusiikin, tanssin ja kulttuurin kansainvälinen tapahtuma. Cumbre on myös kaupunkien muodostama yhteistyöverkosto, jossa kaupungit tekevät yhteistyötä mm. kulttuurin, osaamisen ja kaupunkikehittämisen aloilla. Seinäjoella järjestettävä Cumbre on ensimmäinen latinalaisen kulttuurialueen ulkopuolinen tapahtuma. Seinäjokea edeltävät tapahtumat ovat olleet Sevillassa (2005), Valparaisossa (2007) sekä Barilochessa (2009).
Vuoden 2011 Cumbre tapahtuma järjestetään heinäkuussa 2011 Seinäjoella. Tapahtuma ajoittuu osin samanaikaisesti Seinäjoen Tangomarkkinoiden kanssa. Tämä tuo ainutlaatuiset mahdollisuudet tuoda esille kansainväliselle yleisölle suomalaista tangoa. Seinäjoen Cumbre tapahtumassa tuodaan suomalaisen tangon ohella esille myös nuorten tangoa sekä pohjoiseurooppalaista tangoa. Tapahtuman yhteydessä pidetään myös useita kaupunkikulttuurin liittyviä seminaareja ja muita tapahtumia. Mutta kuten edeltävissäkin Cumbre tapahtumissa, avautuu yleisölle nytkin ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua maailman parhaiden tangon, latinalaisen tanssin ja kulttuurin esityksiin. Ulkomaisia artisteja tapahtumaan odotetaan yhteensä noin 200.
Isäntäkaupunkina toimiminen avaa Seinäjoen kaupungille aivan uusia mahdollisuuksia. Jo tapahtuman hakeminen ja siihen valmistautuminen ovat osoittaneet kulttuurisen ja tässä tapauksessa erityisesti tangon merkityksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä. Tangoon liittyvällä kansainvälisellä yhteistyöllä on Seinäjoella jo yli kymmenen vuotinen perinne, mm. yhteistyösopimus Buenos Airesin kanssa vuodelta 2000.
Seinäjoen Tangomarkkinat on ollut aktiivisesti mukana Cumbre tapahtuman valmistelussa. Tangomarkkinoiden hallituksen puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki näkee Cumbre tapahtuman tärkeänä osana suomalaisen tangokulttuurin kehittämisessä ja avautumisessa. Tässä työssä mukana on myös Seinäjoen Tangomarkkinat, joka on uudistanut myös omaa toimintaansa mm. Yleisradion ja Turun kaupungin kanssa tehtävän yhteistyön myötä. Tähän kokonaisuuteen sopii erinomaisesti Cumbre 2011 tapahtuma.
Latinoamerikkalainen kulttuuri ja yhteistyö lukuisten eri yliopistojen kanssa ovat osa Seinäjoen ammattikorkeakoulun kansainvälistä toimintaa. Ammattikorkeakoulu on ollut keskeisesti mukana
valmistelemassa yhteistyötä Cumbre organisaation kanssa.
Seinäjoen Cumbre tapahtuman valmistelut ovat käynnistyneet ja niitä jatketaan nyt saadun päätöksen jälkeen entistä tiiviimmin. Tapahtuman valmisteluissa tehdään tiiviistä yhteistyötä kansainvälisen Cumbre-organisaation kanssa. Seinäjoen kaupunki, Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Seinäjoen Tangomarkkinat toteuttavat tapahtuman yhteistyössä ja kutsuvat tapahtuman valmisteluun mukaan myös yrityksiä ja muita yhteistyötahoja.
Lisätiedot: Cumbre Mundiales del Tango
|