Tomi Markkola

Tomi Markkola

Torstai 11.7.Tangokatu (K-18) klo 21:45 Perjantai 12.7.35 v. Juhlakonsertti klo 19:00

Tangokuningas 1996

Musiikilla on aina ollut merkittävä osuus Tomin elämässä.
Esiintymiskokemuksen karttuessa Tomi suuntasi vuonna 1995 Tangokisoihin, joissa hän pääsi aina Raision Semifinaaleihin saakka. Seuraavana vuonna lavakarisma ja tulkinta vakuutti tuomariston sekä yleisön ja Tomista kruunattiin Tangokuningas 1996.

Tomin ura on ollut tasaisen nousujohteinen.
Uraan mahtuu Tangokuninkuuden lisäksi Syksyn Sävel -edustus, Vuoden miesartistin titteli sekä Iskelmä Finlandian yleisöäänestyksen voitto.

Tomilta on tähän mennessä ilmestynyt kymmenen albumia ja yksi tuplakokoelma. Hänen esikoisalbuminsa ”Tomi Markkola” on palkittu kultalevyllä sekä viimeisin pitkäsoitto ”Muistan” Kuukauden Levy -palkinnolla.

Koko tapahtuman ohjelman näet tästä.