www-kuva-1250x484-stm-nakyy-ympari

Alfastudio: Tangomarkkinat lauantaina 27.5. klo 21!

Posted on

Presidentti Mauno Koiviston muistoa kunnioittaen Alfastudio: Tangomarkkinat -ohjelmasarjan viides osa lähetetään poikkeuksellisesti lauantaina 27.5. klo 21.

Ohjelmasarjan seuraavana teemana Tangomarkkinat näkyy ja kuuluu ympäri vuoden.

Ohjelman juontaa vuoden 2010 Tangokuningas Marko Maunuksela.

Tangokuninkaallisten esiintymisistä sekä syksyn suunnitelmista kertoo Gramofoni Oy:n toimitusjohtaja Toni Nuotio.
Ohjelmassa Syvälahden Viihdekeskuksen lavaisäntä Reijo Pynnönen kertoo tanssijärjestäjien edustajana tansseista, kesäodotuksista sekä tulevista tapahtumista.

Markon haastattelussa 30-vuotisjuhlavuottaan viettävästä Sinitaivas -kiertueesta, musiikista sekä lähtötunnelmista kertovat kiertuetta säestävän Finlanders -yhtyeen muusikot Aarne Hartelin sekä Lasse Paasikko. Samassa muistoja Sinitaivaan kiertuevuosilta avaa ”kiertueen emo” Tea Nurmi.

Uutuusprojektista, Suomen Onni -musiikki-iloittelusta, ohjelmassa kertoo projektin käsikirjoittaja ja ohjaaja Heikki Paavilainen, kertojan roolissa oleva Ilkka ”Ile” Vainio sekä kapellimestari ja sovittaja Jari Puhakka.

Tutustu Tango Finlandia -teemavuoden ohjelmistoon!

#tangomarkkinat
#tangofinlandia
#suomenonni
#sinitaivas
#alfatv


Jäikö viides lähetys näkemättä? Ei hätää, katso tästä!